Kevätfiilis ja uuden klinikan hurmos

Hymyä ja shakat ylös! 

Viime lauantaina saimme pienellä kaveriporukalla extempore idean lähteä surffaamaan. Varasimme tutulta surffikoululta parin tunnin session surffausta sekä kyydityksen Lissabonista Cais do Sodrelta määränpäähämme Caparican rannoille. Caparican rannat muodostavat Portugalin pisimmän rantaviivan pelkkää hiekkarantaa, 30 kilometriä yhteen putkeen! Eroosio on muokannut yhdestä suorasta rantaviivasta valtavan määrän koveran muotoisia rantoja peräkkäin.

Matkaan lähdimme kahdella täyteen ahdatulla rähjäisellä pakettiautolla. Mieleen muistui aivan Australiassa koetut surffipäivät kuinka kuljettiin valkoisilla pakettiautoilla surffilaudat katolla ja sormilla muodostetut shaka merkit ikkunasta ulkona. Peukalolla ja pikkurillillä muodostettu "shaka" yhdistetään useimmiten Hawaiin sekä surffikulttuuriin. Merkillä ei taida olla suoraa kirjaimellista käännöstä. Se tarkoittaa muun muassa iisisti ottamista, rentoutumista tai "kaikki hyvin", monet tervehtivät ja kiittävät myös kyseisellä merkillä.

Lauantain surffailut oli ensimmäinen kerta minulle täällä näissä Portugalin aalloissa. Huolimatta monen vuoden tauosta laudalle nousemisesta päätin liittyä edistyneimpien ryhmään. Pienellä juoksulenkillä rantaviivaa pitkin ja huolellisella lihasten lämmittelyllä saatiin hiki päälle ennen veteen siirtymistä. Ensimmäiset aallot menivät täysin tuon jalon taidon mieleenpalauttamisessa ja tuntuman hakemisessa. Aallot olivat täydelliset eivätkä hajonneet liian nopeasti. Rankkaahan tuo oli, mutta loistavaa meininkiä useamman tunnin ajan vedessä.

Surffauksen jälkeen olikin edessä pesut puutarhaletkulla sekä laskeutuvan auringon ihailemista huurteisten oluiden kera. Surffiyrityksen omistaja lupauti viemään meidät vielä päivän päätteeksi ennen kotiin paluuta Caparican "katolle", kaupungin korkeimmalle kukkulalle.

Caparican kaupungin yllä

Sunnuntaiksi oli luvattu jälleen hellepäivää ja olimme Buddyni Sofian kanssa suunnitelleet jo aikaisemmin suuntaavamme hänen, sekä hänen muiden buddyiensa kanssa Arrábidan kansallispuistoon rannalle. Loppuen lopuksi meitä olikin useampi autollinen osallistujia, pääasiassa ESN-järjestön tuttua paikallista väkeä. Lähdimme matkaan yhteislähdöllä jo aamusella, ajomatkaa Lissabonista etelään Arrábidan kaupunkiin kertyi vajaan tunnin verran.

Portinho da Arrábida

Tie Portinho da Arrábidan rannalle kulki pitkin korkeita vuorenrinteitä. Aamuinen sumu meren yllä pilasi majesteettisen näkyvyyden Pohjois-Atlantille. Kapeat tiet, autojen suuri määrä, Portugalilainen liikennekulttuuri sekä päin mäntyä tehdyt liikennejärjestelyt aiheuttivat semmoisen sumpun rannalle saapuessamme että vietimme kuumassa autossa reilun tunnin. Kummasti vaan tuo hermoja koetellut umpisolmu aukesi.. Vuorilta laskeutuessa merenpinnan tasolle ilman lämpötila pysyi edelleen hyvin viileänä. Onneksemme aurinko lämmitti aamuisen viileyden hetkessä, myös sumu väistyi hetkessä aamupäivän lämmetessä. Ennen rannalle hyökkäämistä oli aika aamukahvien sekä -leivosten. 

Kansallispuiston hiekkaranta oli meren ja korkeiden vuorten ympäröimä. Vesi oli kirkkainta mitä olen Portugalissa tähän mennessä nähnyt. Vesi oli jopa suomalaiselle jantterille hieman liian vilposta eikä siellä tovia pidempään viihtynyt. Ulkomaalaisia turisteja ei rannalla näkynyt. Väki rannalla koostui lähinnä Portugalilaisista pääsiäislomalaisista. 

Hellettä - Ystäviä - Eväitä

Rannalla koko päivän makoiltua iski tylsyys ja seikkailunhalu. Pitkään yritimme rannalta etsiä kajakkeja vuokraavaa miestä. Kovasta yrityksestä huolimatta miestä ei löydetty, täten päätimme nostaa vedestä puoliksi upoksissa olevan puuveneen ja kokeilla sen merikelpoisuutta. Äyskäröimme veneen tyhjäksi ja nostimme sen rannalle ulkopuolisten avustuksella. Päätimme lähteä kokeilemaan veneen ominaisuuksia Tiagon ja Marianan kanssa. Käytössämme oli yksi ainut löytämämme airo ja ämpäri hätävaraksi. Työnnettyämme veneen vesille huomasimme välittömästi pohjassa olevan lukuisia reikiä... tuota veneeseen pulppuavan veden määrää... Emme luovuttaneet vaan jatkoimme hidasta ja tasaista etenemistämme rannan toiseen päähän.

Alkuperäisenä tavoitteenamme oli valloittaa rantaa vastapäätä oleva saari... Tavoitteeksihan se sitten jäi! Saimme hetkeksi seuraksemme myös merivartioston venepartion, hymyssä suin vitsailivat ja huutelivat turvallista venematkaa venekunnallemme. Vastasimme heidän huutoihinsa samainen humoristinen pilke silmäkulmassa.

Näin meillä työnjako

...kunnes mies yli laidan

Kapusimme päivän aikana vielä rantaa sivuavan vuoren rinteelle tarkastelemaan näkymiä. Ryömimme ja ähisimme aikamme päästäksemme vuoren ensimmäiselle tasanteelle. Hulppeat olivat näkymät! Vuorelle kapuaminen oli kaiken tuon puskissa pyörimisen arvoista.

Kinttupolkuja ryömien vuorelle maisemia ihastelemaan 

Pääsiäinen. Eipä juuri näkynyt täällä kummemmin, muuta kuin turistien määrässä ja kauppojen aukioloajoissa. Sen verran tuli sosiaalisessamediassa vastaan kuvia kaiken maailman suklaamunista ja hössötyksistä että oli itsekin pakko saada pääsiäisfiilistä päälle. Kaupathan olivat tietenkin pääsiäisenä kiinni ja ongelmaksi koituikin mistä saada nuo pääsiäisen tekevät pääsiäisherkut. Läksimme lopulta Miran kanssa yhteistuumin metrolla kaupungin toiselle laidalle yhteen harvoista avoinna olevista kaupoista. Munat check! Ja vielä alennettuun hintaan:)

Pääsiäisfiilikseen

Menneen viikon arkipäivät kuluivat pääasiassa harjoittelussa pitkää päivää painaessa ja sairaspäivien tunteja korvatessa. Uusi klinikka on työympäristönä aivan ihanteellinen sekä hyvin erilainen edelliseen harjoittelupaikkaan verrattuna. Klinikka on juuri sen kaltainen missä toivoisin työskenteleväni valmistumisen jälkeen. Klinikka on hyvin tyylikäs ja ilmapiiriltään rauhallinen sekä lämmin. Fysioterapeutteja siellä häärii yhteensä viisi, omistaja mukaan lukien. Omistaja viihdyttää päiviä puhumalla Suomea, sen mitä osaa ja vielä muistaa aikoinaan 3 kuukautta Suomessa viettäneenä. Yllättävän hyvin hän osaa perusfraaseja ja sanoja. Hän ääntää sanat aivan täydellisesti ja puhettakin ymmärtää jonkin verran. Kysyessäni hänen kiitettävästä sanavarastosta ja kielitaidosta; "fysioterapeutilla tulee olla loistava muisti, eiköhän sinne muistiin suomenkielen sanatkin mahdu".

Olen oppinut ensimmäisen viikon aikana enemmän kuin koko viime harjoittelun aikana. Harjoittelu itsessään ja kaikki tekeminen on huomattavasti hektisempää nykyisessä paikassa. Ohjaajan tapa toimia tukee oppimista aivan erilaisella tavalla. Ainut asia mikä uudessa paikassa on vaikeampaa on asiakkaiden kanssa kommunikointi. Ani harva asiakkaista taitaa englanninkielen. Näen tämän kuitenkin enemmän mahdollisuutena ja positiivisuuden kautta kuin ikävänä asiana. Portugalin oppiminen on huomattavasti tehokkaampaa tällä tapaa kun sitä on pakko yrittää ymmärää ja itsekin sopertaa asiakkaalle. Jo ensimmäisen viikon jälkeen olen huomannut kuinka klinikalla käytyjen keskustelujen ymmärtäminen on kehittynyt. Innolla tuleviin viikkoihin klinikalla!

Perjantaina päätimme ottaa kaveriporukalla rennommin ja pidimmekin jätkien kanssa leffailtaa Villen ja Lukaksen kämpillä. Lauantaina ahersin aamupäivän kouluhommien parissa ja siivoilin nurkkia kotosalla. Lounaan jälkeen läksin sekalaisen "sporttitiimimme" kanssa valloittamaan läheisen kaupunginosan koripallokenttää. Saatiin kuumasta päivästä huolimatta kiitettävä porukka kasaan rentoon pelailuun. Pari tuntia pelailtiin ja hikoiltiin kuin pikku siat. Tästä riensimmekin jo herkuttelemaan kunnon dönerkebabeja. Illasta kävimme vielä illallistamassa yhdessä jätkien kanssa upeassa hampurilaisravintolassa laadukkaammat mätinät. Kiertelimme massut täynnä uusia katuja ja pienempiä tuntemattomia kuppiloita lähes aamutunneille saakka.

Campo Mártires da Pátrian kenttä hallussa

Sunnuntai, tuo pyhitetty lepopäivä. Nukuin pitkään ja nautin rauhallisesta brunssista kotosalla. Sunnuntaina oli määrä loppua pariviikkoiset Street Food -festivalit Estorilin kaupungissa. Oli suunnitelmissa suunnata sinne jo viime viikonloppuna, mutta jäipä sitten menemättä. Tänään päätimmekin ystäväni Mayconin kanssa sitten lähteä mestoille katsastamaan ruokatarjonnan ja festarit ylipäätään, myös Mira liittyi joukkoomme.

Johan oli vatsantäytettä ja herkkua joka lähtöön, krepeistä ja vohveleista kaiken maailman Portugalilaiseen perinneruokaan. "Ruokakojut" olivat toinen toistaan mielikuvituksellisempia ja upeampia. Ruoan tuoksun lisäksi uskon pelkän kojun vaikuttaneen asiakkaiden ruokapäätöksiin. Meininki täysi kymmenen, samoin helteinen päivä. Sää suosi festivaaleja ja väkeä olikin sen mukaisesti nurmialueet täynnä. Istuimmekin pitkään nurmella herkutellen, musiikkia ja festivaalitunnelmaa fiilistellen. Auringon laskiessa kiidimme junalla jo takaisin Lissaboniin.

Street Food European Festival

Jardins do Casino Estoril

Jano?

Nälkä?

Iso auto pienelle miehelle

Dabadaba duu,

   Kent

Vatsataudin kourissa

@Cais

Lauantaina illasta tunsin jo hieman vilunväreitä lähtiessäni ulos Pubcrawliin. Ajattelin niiden olevan vaan tilapäisiä ja johtuvan syystä tuntematon. Pubcrawl sujui loistavasti ! Itse pidin joukkueemme ruodussa, olinhan ainut jolle ei iloliemi tänään maistunut. Joukkueita oli yhteensä kolme ja jokaisella joukkueella oli kapteeni joka kommunikoi joukkueen suoriutumista tarkkailevan tuomarin kanssa. Tarkoituksena oli suorittaa hauskoja/hulluja/tyhmiä tehtäviä ja ennen jokaista tekemistä tuomari sekä joukkueen kapteeni kävivät keskustelun kuinka paljon saamme pisteitä kustakin tekemisestä ja tehtävästä. Kuten arvata saattaa tehtävien suorittaminen oli rankkaa ja ahkeralla joukkueella oli jano. Baareista joukkueet saivat ilmaisia juomia ja joukkueen mukana matkasi reilu kymmenen litraa sangriaa. Toriaukeilla suoritettuja yhteislauluja, vaatekappaleiden hankkimista tuntemattomilta, kiipeämisellä hankittu parvekkeella kuivumassa olleen lakanan kaappaaminen, vastustajajoukkueelta varastaminen... Olihan näitä!

Sunnuntaina herätessä olo oli sairas. Palellutti ja heikotti kovasti kera ihanien vatsanväänteiden. Olenko todella tulossa kipeäski uudelleen? Sunnuntaipäivä menikin sitten sängyssä iltaan asti. Illasta oli tiedossa Portugalin ja Serbian maajoukkueiden kohtaaminen Valon Areenalla, Estádio da Luzilla. Mukaan oli lähdössä puolalainen Alex, unkarilainen Péter ja Tiia Suomesta. Pitkään pohdin ja punnitsin menenkö vai en. Olo parani juuri ennen ottelua ja päätin täten lähteä katsomaan salliiko olo siellä olon vai ei.

Kohti Valon Areenaa

Katedraalille kuten fanit tätä stadioinia kutsuvat oli saapunut väkeä sankoin joukoin, reilu 58 000 katsojaa. Stadioinille sisäänpääsy sujui nopeasti ja mutkitta, poistuminen olikin sitten hitaampaa ja vaikeampaa. Meininki oli hyvä ja kannustuslaulut raikasivat kiitettävästi läpi ottelun. Odotin entistä suurempaa hurmosta ja meteliä tuosta massasta, mutta eipä tuo vastustajakaan kummoinen ollut.. Itse kamppailu oli tasaista pomputtelua. Portugalilla oli tahtipuikko ensimmäisen puoliajan ja Serbia pääsi kamppailuun paremmin mukaan toisella puolikkaalla. Peli päättyi lopulta Portugalin 2-1 voittoon Serbiasta. 

The Cathedral

Resultado final 2-1

Pelin aikana vatsakipu yltyi ja lämpökin taisi nousta. Kotiin päästyä olo oli kuollut ja vatsatauti oli ottanut hallinnan miehestä. Maanantaina olisi ollut edessä toisen harkkapaikan ensimmäinen päivä. Enpä päässyt ensimmäisenä päivänä harkkaan, enkä myöskään muutamana seuraavana. Päivät sekä yöt meni valvoessa karmivan vatsakivun ja vatsanväänteiden vuoksi. Maanantaina Mira tarjoutui tuomaan harkasta tullessaan lääkkeitä apteekista, itse en nimittäin olisi sinne millään kyennyt.

Tiistaina oli pakko jo lähteä paikalliseen arvauskeskukseen etsimään lääkäriä. Terveyskeskus sijaitsee lähes naapurissa onnekseni. Lopulta oman vuoroni tullessa vastaanottotiskille saan yllättäin kuulla että lääkärit eivät vastaanota potilaita tänään, tämäpä mielenkiintoista. Vastaanottovirkailija antoi vaihtoehdot, yliopistolliseen sairaalaan jonottamaan 4-5 tunniksi tai huomenna aamulla uudestaan terveyskeskukseen. Päädyimme vaihtoehtoon B eli tulen takaisin keskiviikko aamuna. Tiistaiyö oli jälleen vatsakipujen hallitsema. Vatsakrampit lamaannuttivat "totaalisesti", mikään asento ei tuntunut hellittävän valtaisaa kipua. Nukutuista minuuteista ei ole aavistustakaan, parisenkymmentä ehkä?

Keskiviikko aamuna terveyskeskukseen mennessäni pääsin suoraan vastaanottotiskille. Ikuisuushan siinä meni kaikkien tietojen syöttämisessä koneelle, yhteinen kieli olisi helpottanut kummasti. No ei aikaakaan kun lääkärin kutsu kävi odotustilan kaiuttimista, "Kent...Kent Nistom....Nystroooom". Vartija tuli minua valmiiksi vastaan, toivotti huomenet ja päästi minut sisään käytävälle jota reunusti tusina vastaanottohuoneita. Vartija saattoi minut ystävällisesti oikean lääkärin ovelle. 

Lääkäri ei osannut varmaa diagnoosia minusta antaa, ruokamyrkytys tai vatsatauti ilmeisesti. Lontoota lekuri osasi hyvin kehnosti. Korvaansa kääntäen hän kuunteli tarkkaavaisena ja pyrki saamaan selkoa vaivoistani. Määräsi lääkkeitä ja kehotti syömään yksinkertaista ruokaa sekä juomaan Coca Colaa. Kyllä, KOKISTA !! Itsekin tätä kolaa ihmettelin, mutta tutkimuksia tästä etsiessäni löysin kuinka Coca Colan happamuus on lähellä vatsahappojen happamuutta ja tätä kautta helpottaa oloa. Kokis avaa tehokkaasti suolitukoksia, hävittää vatsataudin, rauhoittaa sekä parantaa. Lääkäri kertoi lääkäreiden suosittelevan tätä ensimmäisenä hoitokeinona sen turvallisuuden ja alhaisen hinnan vuoksi. Sovimme että jos oireet jatkuvat yhtä pahoina niin perjantaina hakeudun sairaalaan lisätutkimuksia varten.

Uskallan väittää että enemmän on tunteja kertynyt nenää puuteroidessa kuin nukkuessa. Harmitti todella jättää ensimmäiset päivät välistä. Omaksi onnekseni torstai ja perjantai olivat harkkapaikasta vapaita pääsiäisen vuoksi. Keskiviikko päivä oli voinnin kannalta jo huomattavasti parempi. Kävimme iltapäivästä rannalla kääntymässä ja nauttimassa tuosta uskomattomasta säästä. Mittari näytti varjossa +29 ja hikoilin kuin kylmästä jääkaapista helteeseen kannettu maitotölkki.

Praia de Paco de Arcos, +29

Rannalta kotiin palatessa Marco katsoi minua ja tokaisi: "taidat valmistaa meille tänään illalliseksi herkullisen tomaattikeiton!"... Kyllä aurinko sai minut "punastumaan", huolimatta aurinkorasvasta!

Torstaina nukuin pitkään ja vietin päivän suurimmaksi osaksi kotona. Vointi oli torstaina entistä parempi ja energiataso lähes normaalilla tasolla. Iltapäivästä hollantilainen Nikkie fyssariystävä pyysi minua kanssaan nauttimaan säästä läheiselle Martim Monizin suurelle aukiolle. Aurinko paahtoi kuumana ja lounge-tyyppinen livemusiikki soi aukion lukuisten ravintoloiden keskellä. Useamman tunnin istumisen jälkeen päätimme lähteä kapuamaan kohti Senhora do Monten näköalatasannetta. Matkan varrella useita pienempiä ja kauniita näköalatasanteita. Kuljimme kukkulalle hieman omaa reittiämme, vain sen vuoksi että näkisimme myös enemmän katuja joita turistina et välttämättä muuten kulje. Kadut olivat hyvin kapeita ja jyrkkiä. Haju näillä kaduilla oli ajoittain sietämätön, kärpästen ja muiden itikoiden vuoksi suu oli pidettävävä tiukasti supussa.

Lissabon on rakennettu seitsemälle kukkulalle ja jokaiselle kukkulalle on rakennettu yksi tai useampi näköalatasanne. Kyseinen näköalatasanne on rakennettu yhdelle korkeimmista. Maisemat ja näkyvyys tältä edellä mainitulta kukkulalta ovat kaupungin parhaita. Näet lähes koko kaupungin ja pystyt helposti tunnistamaan kaupunginosat niiden maamerkkien sekä erityispiirteiden perusteella.

Miradouro da Senhora do Monte

Katutaidetta Martim Monizissa

Pääsiäisen vuoksi pitkä viikonloppu edessä ja varmasti paljon aktiviteettia myös, jos vointi sen vain sallii. Viikonlopun ja uuden harkkapaikan meiningeistä raapustan seuraavassa kirjoituksessa.

Feliz Páscoa - Hyvää pääsiäistä,

   Kent